5.6. klo 21.00 Ravintola Telakka

Festivaaliklubi:Tuuletar & Friends (FI)

Venla Ilona Blom, Sini Koskelainen, Johanna Kyykoski, Piia Säilynoja

Tuuletar on viime vuosina huimaan kansainväliseen menestykseen noussut vocal folk hop -yhtye. Sen sointirikkaassa musiikillisessa maailmassa leikitellään niin eksoottisilla äänenkäyttötavoilla kuin iskevillä beatbox-rytmeillä. Sävellyksissä suomalainen kansanperinne, globaalit musiikilliset vaikutteet ja urbaani nykymusiikki kohtaavat toisensa tuoreella ja ennakkoluulottomalla tavalla.

Tuuletar julkaisi kiitellyn debyyttialbuminsa Tules Maas Vedes Taivaal vuonna 2016. Se on soinut radiossa ympäri maailmaa ja palkittiin vuoden etnoalbumina Emma Gaalassa. Seuraavana vuonna samaiselta levyltä löytyvä kappale Alku sai maailmanlaajuista huomiota soidessaan sekä Game of Thronesin 7. tuotantokauden trailerissa että australialaisessa Wentworth-rikossarjassa.

Tuuletar on keikkaillut viime vuodet aktiivisesti ja keikkaillut muun muassa Japanissa, Intiassa, Yhdysvalloissa ja ympäri Eurooppaa. Tammikuussa 2019 järjestetyssä Etnogaalassa Tuuletar voitti Vuoden kansainvälistyjä -palkinnon.

Konsertti on osa uuden, toukokuussa 2019 julkaistavan Rajatila/Borderline-albumin julkaisukiertuetta, ja Tampereen keikalla nelikon menoa siivittävät jouhikkovelho Pekko Käppi sekä Tampereen Sävelen taiteellinen johtaja Tuukka Haapaniemi.

”You rarely encounter voices as versatile and finely focused as those belonging to the four women of Tuuletar.” – Simon Broughton / Songlines

Showtime klo 21.30


Osta lippu 15/12 €



© Heidi Tirri