Äänien kierrätystä ja moniaistisia sävellyksiä

  • Ma 19.3.2018 klo 14:06

Olen innokas äänien kerääjä ja sämplääjä. Mielestäni maailmassa on niin paljon kiinnostavia ääniä, että teoksissani mieluummin kierrätän olemassa olevia ääniä kuin käytän esimerkiksi syntetisaattoreita. Äänikirjaston luominen on hauskaa puuhaa, ja lisäksi se turvaa minulle persoonallisen soundin sävellyksiini – kenelläkään muulla ei ole aivan samankuuloisia ääniä kuin minulla. Toimintaani voisi kutsua myös äänipäiväkirjan pitämiseksi.

Ollessani opiskeluvaihdossa Islannissa vuonna 2013 perustin hetkeksi ääniblogin, koska ajatus perinteisestä kuvia ja tekstiä sisältävästä blogista tuntui vieraalta. Dokumentoin silloin pilke silmäkulmassa arkeeni liittyviä ääniä, joukossa oli muun muassa paljon ruuan laiton ääniä kuten ”brown bread in a toaster”, ”tuna can getting opened” ja ”water getting hotter”. Ääniblogissani halusin esittää vitsikkään mielenosoituksellisesti mahdollisimman arkisia ääniä mystisen uniikista Islannista – blogi sisälsi siis ääniä, jotka sinänsä olisivat varmaan kuulostaneet lähes samalta missä päin maailmaan tahansa. Vaikka blogin pitäminen ei jatkunut pitkään, ovat arkiset äänet yhä tärkeässä osassa taiteellista tekemistäni.

Sävellyksieni esityksissä olen pyrkinyt tuomaan samanlaisia arkielämän ääniä ja hetkiä konserttitilaan. Usein tämä on käytännössä tarkoittanut arkisten objektien ja koneiden tuomista fyysisesti konserttisaliin sekä arkiäänten tallentamista etukäteen musiikilliseksi materiaaliksi. Minua kiinnostaa tuoda konserttitilanteisiin jotakin tuttua myös kokemattomalle konserttikävijälle ja samalla yrittää esittää asioita uudesta näkökulmasta. Tampere Biennalessa kuullaan sävellykseni Kahvi, joka on teos lyömäsoittajalle ja kahvinkeittimille. Kahvi on läsnä kappaleessa monella eri tapaa, mutta teoksen lähtökohtana oli tutkia sitä, miten luoda musiikkia, jossa on mukana tuoksuja.

Ajatus musiikin ja hajujen yhdistämisestä tuli mieleeni alun perin vuonna 2011, kun kotikaupungissani Turussa juhlittiin kulttuuripääkaupunkivuotta. Kuljin sattumalta puistossa sijaitsevan Hunajakenno-nimisen veistoksen ohi ja huomasin, että teoksen taiteilija oli veistoksen sisällä tekemässä viimeistelyjä. Varmaan veistoksen nimen vuoksi kuvittelin, että teos tuoksuu hunajalta, ja kysyin asiasta taiteilijalta itseltään. Taiteilija vastasi muistaakseni hieman hölmistyneenä, ettei veistos tuoksu. Vastaus tuntui pieneltä pettymykseltä, mutta kokemus väärästä tai kuvitellusta aistihavainnosta sai minut kiinnostumaan moniaistisen taiteen tekemisestä ja erityisesti moniaistisen musiikin säveltämisestä.

Olen sen jälkeen säveltänyt kolme erilaista hajuja tutkivaa sävellystä ja tarkoituksena on jatkaa vielä hajumusiikin tekemistä. Erityisen kiinnostavaa moniaistisissa sävellyksissä on se, että ne sisältävät tallentamisen haasteen – moniaistisen sävellyksen kokeminen vaatii kappaleen esittämistä livenä. Tämä tekninen haaste on säveltäjän kannalta tietysti positiivinen, sillä kappaleeni toivottavasti houkuttelevat ihmiset konserttiin paikan päälle, sillä ainakaan vielä tänä päivänä hajuja ei pystytä tallentamaan ja toistamaan.

Hajujen lisäksi olen ollut viime aikoina kiinnostunut kokeilemaan sitä, miten äänen värähtelyjen tuntemisesta kehossa voisi tulla tietoisemmaksi. Tutkin maisterintutkielmassani kuuroja muusikoita, jotka kertoivat tuntoaistin olevan merkittävässä roolissa heidän musiikin kokemuksessaan. Yksi haastateltavista kertoi, että hän vie joskus kuulevat kaverinsa baariin ilmapallojen kanssa demonstroidakseen äänen resonanssia ilmapallojen värähtelyn avulla. Tämä tarina tarjosi konkreettista inspiraatiota Tampere Biennalessa nähtävään minun ja kuvataiteilija Hanna Laeslehdon yhteiseen ääniveistokseen Ilmapallokone, jossa äänen värähtelyt voidaan nähdä ilmapallojen liikkeessä.

Seuraavaksi minulla on suunnitteilla tehdä kokoelma takkeja, joiden avulla äänen voi pukea päälleen.

Tytti Arola

Ensemble Garage pe 13.4. klo 17, Pakkahuone
Galleria Himmelblaun näyttely 31.3.-15.4.