Konsertti

Kristina Kuusisto

Kristina Kuusisto: Avaus (2018) (kantaesitys)
Minna Leinonen: Comme il faut (2018) (kantaesitys)
Abril Padilla: Ne me domestique pas (2012)
Riikka Talvitie: Self Portrait (2018) (kantaesitys), videoteos
Riikka Talvitie: Kahlittu keho (2018) (kantaesitys)
Abril Padilla: Diente de bandoneon (2018) (kantaesitys)
Lotta Wennäkoski: Amorti (2018) (kantaesitys)

Kristina Kuusisto - bandoneon

Konsertti päättyy noin klo 18.15.

Bandoneon, harmonikan sukulainen, tuo outo vapaalehdykkäinstrumentti, josta kukaan ei ota selkoa! Tavoitteena on ollut etsiä ja löytää uusia mahdollisuuksia tästä ihastuttavan kummallisesta soittimesta, jota tähän asti on käytetty miltei yksinomaan vain argentiinalaisen tangon tulkitsijana. Tämä Saksassa 1800-luvun alussa keksitty ja kehitelty soitin taipuu kyllä moneen muuhunkin, kunhan vain rohkenee sen tehdä.

Konsertin ajatuksena on rikkoa rajoja sekä instrumentaalisesti, esityskäytännöllisesti että säveltäjä-soittaja-akselilla. Astua erilaisten roolien rajalle, äänen ja ilman rajamaille, vaihtaa pukua – olla soittajana, uuden luojana, kutsua luomaan uutta, opastaa, tulkita, luoda, ehdottaa, kirjoittaa ja kokeilla. Toisena teemana on kehollisuus - säveltäjä tuottaa nuotteja, esiintyjä saattaa ne kuuluviin. Nuotti-informaatiossa nuppien väleihin jää kuitenkin paljon määrittelemätöntä - esimerkiksi esiintyjän kehollisuutta on vaikea kirjoittaa näkyviin. Kuka kehoa lopulta käskee ja hallitsee?

Kristina Kuusiston Avaus on konsertin alkupala - Entrée.

Comme il faut tarkastelee esitys- ja harjoitustilanteita eri näkökulmista ja konteksteista. Ensimmäisessä osassa El choclo, comme il faut! käsitellään bandoneonistin ja argentiinalaisen tangon mestarin suhdetta traditioon: bandoneonisti haluaisi improvisoida, mutta maestro komentaa soittamaan ”comme il faut, niin kuin pitää”. Teoksen ensimmäinen osa pohjautuu Ángel Villoldon tangoon El choclo eli Tulisuudelma. Toisessa osassa Work in progress tarkastellaan muusikon ja taidemusiikin säveltäjän välistä kommunikaatiota ja harjoitustilannetta. Kolmannessa osassa Whose oasis? erilaisten ulkoapäin tulevien esteettisten vaatimusten uuvuttama muusikko toteuttaa lopulta oman kauneusihanteensa. Nauhalla puhuu Simon Riestra Aedo.

Videoteoksen Omakuva – Self portrait ytimessä on säveltäjän ja esiintyjän välisen hierarkkisen asetelman pohtiminen ja purkaminen. Säveltäjä viittaa performanssi- ja videotaiteen historiaan käyttämällä itseään teoksensa materiaalina. Laajemmin yhteistyön tekemissä on kysymys myös toiseudesta. Mitä toiselta voi pyytää? Mihin molemmat sitoutuvat? Teos on osa Talvitien taiteellista tohtorintutkintoa Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Docmus-tohtorikoulussa. Hän toimii teoksen esiintyjänä, kuvaajana ja editoijana.

Kahlittu keho –teoksen taustalla puolestaan on pyhäksi anoreksiaksi kutsuttu ilmiö myöhäiskeskiajalla Euroopassa. Arvostetut pyhät anorektikot näännyttivät itsensä nälkään jumalan nimissä samalla kapinoiden naisille asetettuja kauneusihanteita vastaan. Tunnetuin heistä oli suojeluspyhimys Katariina Siennalainen, joka sai Kristukselta näkymättömän timanttisormuksen avioliiton merkiksi. Musiikissa tutkitaan, mitä tapahtuu kun keho ottaa vallan.

Ne me domestique pas on kesyttämiskertomus meluisasta Buenos Airesista, ja Diente de bandonéon luotaa soittimen, kehon ja hiljaisuuden yksityistä luonnetta.

Amortin lähtökohtina ovat olleet otsikon merkitykset ”vaimennettu, pehmennetty". Vaimentaminen ja siitä assosioitu rajoittaminen koskevat niin melankolisesti lentoon yrittäviä sävelkuvioita kuin esiintyjän konkreettista liikkumatilaakin.

Esityksessä nähdään myös ranskalaisen kuvataiteilijan Sophie Deganon teoksia.