Arvostetun EJN Award for Adventurous Programming -palkinnon tänä vuonna vastaanottanut Tampere Jazz Happening järjestetään jo 36. kerran 2.–5.11.2017, jolloin festivaali tuo kaupunkiin joukon nykyjazzin kiinnostavimpia nimiä niin meiltä kuin maailmaltakin. Kymmenessä konserttitilaisuudessa nähdään yhteensä 25 kokoonpanoa.

Brittijazzin suurin nouseva tähti, saksofonisti Shabaka Hutchings nähdään Tampereella peräti kahdessa kokoonpanossa. Pakkahuoneella hän esiintyy yhdessä eteläafrikkalaisten jazzmuusikoiden kanssa kokoonpanolla Shabaka & the Ancestors, ja myöhemmin perjantai-iltana hän tuo Klubin lavalle jazzia, elektroa, funkia ja psykedeliaa yhdistelevän The Comet Is Coming -trion.

Sveitsiläinen pasunisti Samuel Blaser saapuu festivaalille Early in the Morning -levynjulkaisukiertueensa merkeissä. Hän esiintyy yhdessä saksofonisti Oliver Laken kanssa, joka on monikymmenvuotisen uransa aikana tehnyt yhteistyötä mm. Lou Reedin, Björkin ja Vijay Iyerin kanssa. Pitkän ja vaikuttavan uran on tehnyt myös afrobeat-pioneeri, rumpali Tony Allen, joka tuo Happeningiin tribuuttinsa The Jazz Messengersin Art Blakeylle.

Arabialaista mystiikkaa tarjoilee tunisialainen Dhafer Youssef. Hänen instrumenttinsa on oud-luuttu, jonka sielukasta sointia kuullaan arabiankielisten lyriikoiden rinnalla. Yhdysvaltalaisen, 1970-luvun spiritualistisesta jazzista ammentavan New Zion Trion Jamie Saft ja Brad Jones saavat poikkeuksellisesti rumpalikseen monissa yhteyksissä tamperelaisyleisön hurmanneen Hamid Draken. Pohjoista ulottuvuutta puolestaan edustaa islantilainen Sunna Gunnlaugs Trio, joka esiintyy Tampereella yhdessä Verneri Pohjolan kanssa.

Ravintola Telakan tarjonta koostuu jälleen kotimaamme mielenkiintoisimmista jazzkokoonpanoista. Rockjazztrio Virta julkaisi uusimman, kiitetyn Hurmos-levynsä viime vuodenvaihteessa ja valloitti viime kesänä mm. Pori Jazzin ja Flow Festivalin yleisöt. Kotimaistenkin jazzpiirien kansainvälisyyttä kuvastaa Sid Hille & Foreign Friends, jonka jäsenet ovat eri puolilta maailmaa mutta kukin asettunut Suomeen asumaan.

Maksullisten konserttien lisäksi tapahtuma tarjoaa kaupunkilaisille myös kaksi pääsymaksutonta tilaisuutta. Festivaalin avajaiskonsertti on omistettu ensi vuonna 100-vuotissyntymäpäiväänsä viettävälle Virolle. Spotlight on Estonia -illassa naapurimaamme nykyjazzia esittelevät Kirke Karja Quartet, Kadri Voorand in Duo with Mihkel Mälgand sekä Heavy Beauty. Päätöskonsertissa puolestaan soivat sveitsiläisen Lucia Cadotschin eteeriset melodiat. Modernit klassikot Strange Fruitista Moon Riveriin siirtyvät upeaäänisen Cadotchin tulkinnoissa nykypäivään kauniin riipaisevasti.

Steve Coleman & Five Elements

Perjantai 3.11. klo 21.45

#tjh2017